perjantai 25. maaliskuuta 2011

Virkkauksia tänään

Kaksi liinaa langan jämistä.
Joskus vain tulee tunne, että vanhoista langoista pitäs päästä eroon, ja mitenkäs niistä muuten kuin tekemällä jotain.
Nämä virkkasin niin, että molemmat langat meni kaikki eikä mitään jäänyt.



Tämä nyt sattui vähän lyömään rutulle reunat, joten mullapa sattui olemaan noita muovikehykisä jemmassa ja eikö taas parsineula käteen ja ompelemaan liina kehikkoon kiinni, ja itse asiassa minä tykkään tästä kovasti.
Taidanpa viedä mökin ikkunaa koristamaan.
Keltainen liina on Esiton virkkauslankaa ja alempi on Novitan kotiväki lankaa.
Vähän turhan paksuja lankoja liinoihin, mutta niitä nyt sattui olemaan.
Koukko oli 1,75.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Tänään tämmöstä


Kyllä minä sen tiedän, että olen hätäinen luonne.
Kahvipussi kurssin toinen puolikas on vasta kahden viikon kuluttua, mutta mulla on jo eka kori käytössä.
Niinkö tunnettua on nämä jutut tulee väliin omasta päästä ja välillä malleja soveltaen, niinpä näiden palasten kasaamisesta mulla ei ollut aavistustakaan, mutta eikö tuumasta toimeen tosi iso parsineula ja hauenkokkusiimaa neulaan ja ompelemaan niitä yhteen. Ei aavistustakaan menikö tieteen ja taiteen sääntöjen mukaan mutta olkoon.


Elikkäs tähän koriin on käytetty 12 palaa, jotka on tehty pujottelemalla taiteltuja kahvipussin suikaleita toistensa lomaan. Jokaisessa palassa on 6 punaista suikaletta ja 6 valkokirjavaa palasta.

Mukavaa oli ettei tarvinut taistella ompelukoneen kanssa, kun me ei olla ollenkaan kavereita, mutta korin kasaaminen noista päreistä saattaapi olla mukavampaa kuin noiden palasten ompelu yhteen.


Kun kurssin toinen puoli on minä kasaan näistä päreistä oikeaoppisen korin.
Ja josko siihen mennessä olis, loput näistä päreistä jääneet kahvipussit tehty tuollaisiksi palasiksi kuin tuolla yläkuvan korissa on, niin vois koota sitten sellaisenkin korin ihan ohjeen mukaan.

Materiaaleja on vielä jäljellä saas nähdä mitä niistä keksitään.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Huiveja uudelle takille

Tein pari piristystä uudelle takille.
Baktushuivin mallia mukaillen punaisen, lanka on joku ohut lankakerä, joka mulla on ollut tuolla kaapissa vaikka kuinka kauan ja olen siitä aloittanut monta kertaa jotain, mutta mitään valmista siitä ei ole tullut.
Mikäli en aivan väärin muista se on viron villaa, mutta tosi ohkasta.



Toiseen huiviin ostin langat Katariinan penkojaisista perjantaina. Reilusti kolme kerää ja yksi meni tähän hässäkkään. Minä tein pyöröpuikoilla ja laitin aloituksessa jo neuleen kierteelle.
Lanka on aivan ihanan väristä.
Lanka on nimeltään Delano, mohairlanka, minä kudoin 5 numeron puikoilla 3 oikein ja 3 nurin.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Uusia juttuja


Niinpä otapas selvää mikä hässäkä tämä on ........
Kahvipusseja sikin sokin eli kassintekele alkuvaiheessa

Me systerin kanssa voitas ottaa jos on ylimääräisiä kahvipusseja kertynyt nurkkiin eikä huvittanutkaan tehdä niistä mitään. Minä huudan sitten seis kun riittää.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Kevättä odotellessa

Vähän muutakin kuin sukkia.
Pusero takaa
Ja pusero edestä.
Enpähän ole itseäni kovin paljon täällä tavannut kuvauttaa, mutta nyt oli pakko.
Pusero on tehty The Tailored Sweater työpajan ohjeilla, eli siitä piti tulla istuva pusero ropalle kuin ropalle kun se tehdään omien mittojen mukaan.
Ja mitäs sanotte minusta tämä näin ensi kokeiluksi onnistui ihan hyvin ( kukas kissan hännän nostaa jos ei kissa itse, ja eihän siitä muiden tarvi tykättäkään kun mun).
Pusero on neulottu olasta alkaen helmaa kohti, ilman yhtään ommeltavaa saumaa.
Malli Alina, joka Lankakomeron Päivin ohje.
Lanka Madarin petit
puikko 3


Täytyy sitten vielä näytää, että kallliksi tulee tämä sairaslomalla olo, lähdin vain käymään hakemassa maalarinteippiä ja pyykkipinnoja kahvipussikurssia varten ja kuinkas kävikään eksyin ainoaan paikalliseen vaateliikkeeseen, joka myy GreenHousen vaatteita ja heti löyty tuo takki, joka oli ihan pakko saada ja sitten vielä ostin housutkin, niin että hups ....

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Hei pitkästä aikaa

Mitäs se sairaslomalainen tekis muuta kuin kutos ja kutos.. ja kutos. Tai sunnittelis uutta kutomista. Punaiset sukat meinas jäädä paripuoliksi aivan väkisin, kun ei vain huvittanut kutoa toista sukkaa ja se oli korin pohjalla varmaa kuukauden, mutta sitten päätin, että eihän tästä nyt mitään tule. jos en sille paria saa aikaseksi.

Samalla vauhdilla kudoin sitten vielä Novitan Nalle marjaretkilangasta toisetkin sukat, aivan perusperus sukat, paitsi että kudoin kärjestä alkaen


Punaisten sukkien malli on saksankiellisestä lehdestä jonka sain ystävältä. Ihania malleja ja taitavat kaikki olla kärjestä kudottuja. Ja koska minä en koskaan tee just niinkö malli niinpä nämäkin on mallia mukaillen tehty.
Lanka on Regian 4-fach haltbar lankaa. Puikot 3.00


Meillä on ihan kiitettävästi lunta.
Onneksi on vielä kun tällä viikolla ei toipilas vielä pääse hiihtämään, mutta jos jo ensi viikolla uskaltais yrittämään.

Olishan noita malleja odottamassa.
Tilasin huivikirjan joku aika sitten.
Aivan ihania malleja, mutta vähän arveluttaa, kun huivit ei ole kudottu yhtenä palana vaan saattavat olla esim. kolmessa osassa kudottuja. Ensin on tehty kolmio huivin keskelle ja sen jälkeen reunasta pitäisi saada kauniisti poimittua silmukat seuraavaa vaihetta varten. Mutta miten se onnistuu ohuesta langasta, jossa kaikki virheet näkyy tuplastija miten saa poimittua juuri oikean määrän ettei kiinnaa eikä "lörttää". Ja vielä huivin pitäs mennä vihkisormuksesta läpi, kun ovat näitä kuuluisia virolaishuiveja.
Jaa on siinä haastetta kerrakseen saas nähdä uskallanko edes kokeilla.

Kirja on tilattu TÄÄLtä